Historia

Vatsakerhon syntysanat lausuttiin perustavassa kokouksessa 8.5.1972 Salpan kerholla. Kerhon nimi sovittiin jo heti ensimmäisessä kokouksessa. Toiminta oli tarkoitettu lähinnä niille, joiden aktiiviurheilu-ura oli jo jäänyt taakse ja vaarana oli vatsan seudun pyöristyminen. Vatsakerho muodostui Salon Palloilijoiden toiminnassa vahvasti mukana olleista henkilöistä. Perustamiskokouksessa olivat läsnä Aarno Laaksonen, Matti Lehtinen, Jouko Ilola, Ilkka Lehtinen, Seppo Saloranta, Taneli Antola, Esko Heinonen ja Jouko Laakkio.

Vatsakerhon ensimmäinen lenkki-ilta pidettiin Tupurissa 12.5.1972 klo 19.30. Ja treenin päälle tietenkin käytiin saunassa. Saunassa käydään myös nykyisin peli-iltojen päätteeksi perjantaisin Salon seurakuntatalossa. Perustamiskokouksessa mukana olleista on toiminnassa yhä aktiivisesti mukana Matti Lehtinen, joka on kevääseen 2019 mennessä osallistunut jo lähes 1400 harjoitusiltaan. Lähes yhtä monta osallistumiskertaa on jo edesmenneellä Jouko Laakkiolle, joka toimi pitkään myös Salpan puheenjohtajana. Yli tuhanteen käyntikertaan ovat yltäneet myös Urho Suominen, Timo Ahovaara ja Kari Tuominen. Tilastot vatsakerholaisten aktiivisuudesta löydät tästä.

Keväällä 2018 tuli ajankohtaiseksi virallistaa vatsakerholaisuus ja niin meistä tuli Vatsakerho ry.